Sote-järjestöjen mielenosoituksessa

Yhdistyksemme on mukana pirkanmaalaisten sote-järjestöjen mielenosoituksessa Tampereella. Kaikki ovat tervetulleita mukaan antamaan tukensa sote-järjestöjen työlle, vapaaehtoistyölle ja vertaistukitoiminnalle. Jos haluat tulla mukaan juuri Ilonan ja Jonnan kanssa, saat lisätietoja meiltä ennakkoon: erimenu@pirkanmaanallergia.fi tai 050 442 0880.

Mitä Tampereen mielenosoituksessa tapahtuu?

"Osoitimme mieltämme syyskuussa ja nyt on aika todeta uudelleen: NYT RIITTÄÄ - stop avustusleikkaukset! 

Hallitus on jo päättänyt sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustusten 140 miljoonan euron kokonaisleikkauksista vuosina 2024–2027, mikä vastaa yli kolmasosaa avustuksista.  Marssimme nyt toisen kerran samalla viestillä, sillä jälleen sote-järjestöjen valtionavustukset on nimettynä yhdeksi leikkauskohteeksi.  

Marssimme 20.4., koska seuraavana päivänä alkaa Suomen hallituksen kehysriihi. Me haluamme muistuttaa hallitusta, että sote-järjestöt tuottavat palveluita, tukea ja ennaltaehkäisevää toimintaa, jota mikään muu toimija ei kykene korvaamaan. Järjestöissä on jo kannettu osuus valtion säästötoimista ja samalla järjestöissä kannatellaan yhä suurempia määriä ihmisiä, joiden tilannetta on viime vuosien aikana heikennetty säästötoimien takia kohtuuttomasti. 

Leikkaukset eivät tuo säästöjä – päinvastoin ne lisäävät korjaavien palveluiden tarvetta, syventävät ongelmia ja kasvattavat kustannuksia pitkällä aikavälillä.  

Tule osoittamaan tukesi sote-järjestöjen tärkeälle työlle ja marssi kanssamme maanantaina 20.4. klo 15-16 Tampereella. Kokoonnumme Hämeenpuiston Vapaudenpatsaalla klo 14.30 alkaen ja etenemme Hämeenkatua ensin Keskustorille ja siitä eteenpäin rautatieasemalle. "

- mielenosoitukseen osallistuvat Pirkanmaan sote-järjestöt -

Miksi mielenosoitus?

"Hallitus on jo päättänyt leikata sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksia 140 miljoonalla eurolla vuoden 2024 tasoon verrattuna. Tämä tarkoittaa lähes 40 prosentin leikkausta sote-järjestöjen rahoitukseen vain muutamassa vuodessa.

Leikkaukset ovat jo nyt pakottaneet sote-järjestöjä supistamaan ja lopettamaan monia tärkeitä palvelujaan, kuten chat- ja kriisipuhelinpalveluja sekä vertais- ja kohtaamispaikkatoimintaa. Leikkuriin ovat joutuneet myös tuettu lomatoiminta ja nuorten itsenäisen asumisen tukeminen.

Tästä huolimatta keskusteluun ovat kehysriihen alla nousseet uudet leikkaukset sote-järjestöjen valtionavustuksiin, ja uusi sosiaali- ja terveysministeri on ilmaissut halunsa saksia sote-järjestöjen valtionavustuksista lisää.

Lisäleikkaukset sote-järjestöjen valtionavustuksiin vaarantaisivat entistäkin vakavammin järjestöjen mahdollisuuden tarjota ennaltaehkäisevää tukea ja matalan kynnyksen apua eri elämäntilanteissa oleville ihmisille. Tämän seurauksena jo valmiiksi kuormittuneisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin kohdistuva paine kasvaisi entisestään.

Siksi nyt on pidettävä ääntä."

- www.soste.fi -

Lisätietoa mielenosoitustapahtumasta ja sen ohjeistuksesta täällä.

Kuvituskuvana mielenosoituksen mainos, jossa kerrotaan aika, paikka ja kuvana on megafoni.