etusivu: yhdistys: toiminta-ajatus
Yhdistyksen toiminta-ajatus
Pirkanmaan Allergia- ja Astmayhdistyksen ry:n keskeisenä tavoitteena on edistää allergikkojen ja astmaatikkojen asemaa Pirkanmaalla. Esimerkiksi yhdistys on aktiivisella toiminallaan edistänyt myös allergiapäiväkotien ja kotieläimettömien koululuokkien kokeilujen käynnistämistä:
Allergiapäiväkodit
Allergiapäiväkoteja ja -osastoja on jo muutamissa kunnissa Pirkanmaalla. Katso Pirkanmaan allergiapäivähoito. Lisätietoja toimistolta puh: 044-339 5181.
Kotieläimetön koululuokka
Allergialuokat on perustettu Tampereella Karosen, Linnainmaan ja Multisillan kouluille ja Kangasalan Suoraman koululle. Koulujen henkilökunnalle pidettiin koulutusta anafylaksiasta elokuussa 2003 Pirkanmaan Allergia- ja Astmayhdistys ry:n ja Tampereen Hengitysyhdistys ry:n toimesta.
Pujonkitkemistalkoot
Pujonkitkemiskampanjaa jatketaan viidettä vuotta Pirkanmaalla. Yhteistyökumppaneina ovat toimineet mm. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS), Lions Club, Hengitysyhdistys ja Tampereen kaupungin puistoyksikkö. Kampanjaan pyritään saamaan mukaan uusia kuntia ja yhteistyökumppaneita.

Kuvassa yhdistyksen ahkerat leidit vasemmalta oikealle: toiminnanjohtaja Terhi Hurme, allergianeuvoja Tuula Jokinen, Aatu hankkeen projekipäällikö Aulikki Vuorinen
Yhdistys toimii
- Yhdistyksen toimistolla on aiheeseen liittyviä esitteitä, kirjoja ja videonauhoja. Salissa järjestetään kerhotoimintaa ja pienimuotoisia koulutuspäiviä. Keittiössä leivotaan jäsenille allergialeivonnaisia
- Yhdistys tiedottaa jäsenilleen toiminnastaan kaksi kertaa vuodessa ilmestyvässä jäsentiedotteessaan. Lisäksi hyödynnetään Allergia & Astma -lehden yhdistyspalstaa. Ajankohtaisista asioista tiedotetaan Aamulehdessä sekä tarpeen mukaan eri paikallislehdissä sekä yhdistyksen vuoden 2004 alussa käyttöön otettavilla kotisivuilla.
- Yhdistyksen toimistolta on mahdollisuus ostaa erilaisia allergikkojen ja astmaatikkojen arkielämää helpottavia tuotteita kuten esim. pef-mittareita, siitepölysuodatinkangasta, hengityssuojaimia, allergialeivonnaisia, nenän huuhtelukannuja ja allergiapasseja.
- Yhdistys toimii yhteistyössä Allergia- ja Astmaliiton kanssa. Yhdistys ottaa osaa liiton järjestämiin koulutuksiin ja pyrkii kehittämään yhdistystä liiton antamien toimintaohjeiden mukaisesti.
- Yhdistys toimii lisäksi aktiivisessa yhteistyössä erilaisten yhdistysten kanssa: Pirkanmaan MS -yhdistys, Atopia-, Psoriasis-, Alopecia & Vitilico- ja Epidermolysis Bullosa- yhdistys ja Tampereen Ihopiste sekä Tampereen Hengitysyhdistys, Nääsville ry ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto.
- Yhdistys järjestää myös koulutustilaisuuksia kuten yleisöluentoja, tukihenkilökoulutusta, ruuan valmistuskursseja, ruoka-allergia koulutusta.
- Yhdistys ylläpitää allergiaan ja astmaan liittyvää neuvontapalvelua sekä viikottaista, erityisesti ruoka-aineallergioihin liittyvää neuvontapalvelua.
- Lisäksi yhdistys organisoi jäsenilleen tukihenkilö-, vertais-, virkistys- ja liikuntatoimintaa.